otsikko

Julkaisujani

kuva Aloitin urani yksityisenä elinkeinonharjoittajana helmikuussa 2013. Työtä olen saanut tehdä tasaiseen tahtiin — siitä suuret kiitokset kaikille toimeksiantajille ja yhteistyökumppaneille.

Pohjan ammatilliselle osaamiselle olen saanut Joensuun yliopiston historian laitokselta, mistä valmistuin vuonna 1986. Todellista oppia suomalaiseen asiakirja-aineistoon ja historiantutkimukseen ovat tarjonneet minulle uskotut paikallis-, yritys- ja oppilaitoshistorioiden kirjoittamiset. Arvokkaita ovat olleet myös useat määräaikaiset työsuhteet yliopiston ja muiden työnantajien tehtävissä. Kaikki nämä yhdessä auttoivat minua joulukuussa 2003 loikkaamaan Joensuun maakunta-arkistossa asiakkaan roolista palvelutiskin toiselle puolelle.

Arkistolaitoksen virkamiehenä viettämäni yhdeksän vuotta olivat hienoa aikaa, ja arkistotyö syvensi vanhojen asiakirjojen tuntemustani entisestään. Arkistouraa edeltänyt lähes yhdeksäntoista vuotta kestänyt tietokirjailijan ura jätti kuitenkin jälkensä. Mieleeni jäi kytemään kysymys siitä, voisinko yrittäjän ominaisuudessa tehdä sitä, mitä eniten työltäni haluan ja mitä parhaiten osaan: auttaa ihmisiä menneeseen aikaan liittyvissä kysymyksissä. Näköalapaikkani Joensuun maakunta-arkiston tietopalvelusta vastanneena tutkijana ja ylitarkastajana vahvisti tätä kipinää, sillä sainhan päivittäisessä työssä tuntumaa ihmisten tiedonjanoon. Sen rohkaisemana päätin katsoa, kuinka äijän käy.


viiva